perjantai 11. toukokuuta 2012

Väsynyt viikko

Viime sunnuntain avoimet ovet-tapahtuma vei kaikki mehut näköjään, tällä viikolla ollut pakonomaista puurtamista työnteko.

Pikku-Tiinaa ajellaan tämä kuukausi ja jää sitten laitumelle kesäksi. Samoin Hemppa ajossa tän kuukauden ja sitten lähtee kotiin laitumelle aikuistumaan. Hemppa mennyt nyt kyllä taasen ihan vauhtejakin, pitää ottaa ihan kellon kanssa ens viikolla.

Iines päinvastoin saa olla hyvin kevyellä ajolla tän kuukauden ja tasaannuttaa kasvuaan. Käydään myös ens perjantaina klinikalla kuvauttamassa irtopalojen varalta, saadaan sit ens kuusta rauhallisin mielin alottaa kunnon treenit. Isompi Tiina lähtee myös kuville, nyökkäilee välillä hölkässä ja aristi toista etusta kengityksessä. Sekin menee muuten oikein kivan oloisesti.

Rolleponikin on alkanut menemään oikein viisaasti valjaissa, omistajien on hyvä tästä jatkaa kotona ens kuussa.

Villellä vähän jo tänään hölkkää pätkytin, meni hyvin ja iloisesti. Ens viikolla alotetaan enemmän hölkkätreeni. Kompuroi paljon, aina kompuroinut, pitäskö laittaa jotkut painavat ratsumonot että oppis nostaan kinttujaan?

Cayennen viimeistelyt ajettiin juur suoralla, radalla ei ole käytykään viime startin jälkeen. Ollut kevyellä ajolla, sunnuntaina näkee sitten loksahtaako kohilleen. Mitään odotuksia nyt ei ole, hiitin kannalta otetaan. Oli ihan napakka itsensä tänään :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti