Cayenne oli tänään taas oma itsensä, miehisteli ja rytisteli katoksella. Lämmityksessä hyvä terävä itsensä. Lähtö onnistui ihan nappiin, Janne oli kuulemma melkeinpä saanu pidätellä kun tykitti suoraan johtavan rinnalle. Kuolemanpaikalla juoksi ensimmäisen kierroksen ja vauhtikin oli sopivaa. Kierroksen jälkeen alkoi kuulemma himmailemaan vaikka paikkaansa piti loppukaarteeseen asti. Ei uskalla antaa itseänsä vielä täysillä. Kunto ja vauhdit tuntuis olevan kohdillaan mutta henkistä kypsyyttä tarvitaan vielä lisää. Onhan sen elämässä viimeisen 5 kkn aikana tapahtunutkin isoja muutoksia ja edennyt melko nopeassa tahdissa. Nyt annetaan sille vaan aikaa ja jatketaan treeniä. Ajetaan lisää kilometrejä koneeseen ja haetaan rutiinia harjoitusraveista helpommista vauhdeista taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti