lauantai 7. joulukuuta 2013

Ottaa niin paljon päähän ettei sanoja löydy

Viimeinkin kun ollaan mielestäni löydetty ratkaisut Cellen raviongelmiin ja tamma tuntuu 110% ravivarmalta niin eikös se kompuroi/liukastu voltissa jo ennen kakkoskomentoa... Edes viitosradan ei tällä pitänyt tuottaa mitään ongelmia ja olin tosi luottavainen ennen lähtöä. Hyvin tamma juoksikin laukkansa jälkeen, olis lähdössä ollut korkeella ilman alun kompurointia. Mistä tätä tuuria riittää? Osa tallin hevosista vielä räkäsiäkin ja näistä oireettomista sairastajista vasta vaikea onkin arvuutella koska tauti ohi. Kaipa tämä tästä taas jossain vaiheessa nousuunkin kääntyy. Menee osa hyvinkin toki. Irene mennyt vauhdeissa huimasti eteenpäin ja ilmoitettu Forssaan oppariin. Samoissa raveissa Celle juoksee koelähdön johon hylyn vuoksi joutui. Hirmu treenaa tosi vahvasti, siitäkin olisi odotuksia ensi kuulle. Ja Coco lapsonen alottelee treeniurakkaansa. Miten tällaista laskukautta sitten jaksaa? Pitää itsellensä ainakin muistuttaa että meidän kalusto on tosi nuorta, suurin osa ihan lapsen kengissä. Ja muillakin talleilla joilla virusta ollut on syksy ollut todella vaikea. Muutenkin raviurheilu vaan on sitä että välillä ei tunnu onnistuvan vaikka kuinka yrittäis, sitten se taas kääntyy jossain vaiheessa. Mitään en ainakaan nytkään mietittynä olis hevosten kanssa tehnyt toisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti