Kuvassa Irene katselemassa sateen ropinaa lenkille lähtiessä. Tänään on satanut, satanut varmasti koko kesän edestä. Ja tokihan sellasena päivänä kun meillä oli kaikilla hevosilla ajopäivä. Ja sataa vieläkin. Minä yritän kukkua hereillä, Matti ajamassa vielä paaleja pellolta tallinurkille talvea varten. Loimihuone pörisee täysillä, siellä roikkuu niin valjaat, loimet kuin meidän useammat litimärät ajohaalarit. En edes muista koska viimeksi olis vuorokauden aikana satanut näin paljon.
Sitten heppoihin. Otetaas Hirmuinen Hirmu ensin. On tullut oikeasti jo ruunammaksi! Huomaa ihan perus talutuksissa ja valjastuksissa ettei enää hötkyile ihan niin pahasti. Ei mikään löpsykkä kylläkään ole. Ollut nyt normaali ajossa ja tuntuu ihan starttikuntoiselta. Ruunauksen jälkeen ollut ajossa pirteämpi, alkaiskohan oikeasti ottamaan tuon homman tosissaan niin kuin toivotaan. Harjoitusraveihin ensi viikolla 1.30-sarjaan ja toivon mukaan sen jälkeen starttiin. Päätetään harkkareiden jälkeen ilmotellaanko Villen mukaan Tampereelle 3.9. vai odotetaanko taukopisteiden kasaantumista.
Villelle ei ollut sopivia sarjoja tämän kuun puolella niin ajetaan vielä harkkareissa ensi viikolla. Sarja 1.25 jos saadaan HK kärryille ja 1.30 muuten. Sitten startille ilmoitetaan sinne Treelle 3.9. jonka jälkeen sarjoja onkin hyvin mm. 13.9. Pori, 17.9. Tre, 20.9. Forssa, 27.9. Tku... Ville oli tänään viimeisenä valjaissa ja olen ihan varma että viimeisillä kilometreillä tuli rakeita naamaan. Ajelin vetreyttävän hölkkälenkin, Ville osaa mennä hienoa isoa ravia pitkällä ohjalla kun ajaa ilman sekkiä, vetreyttää itse selkä- ja takaosastoa edellisen treenin mäkivetojen jäljiltä.
Celeste oli vähän liian kaponen minun makuuni tullessaan ja onkin nyt ollut melkoisen vahvalla ruokinnalla. Litistettyä kauraa ämpäreittäin, melassia, öljyä, kivennäistä, proteiinia, rautakuuria... Ja on samalla piristynyt, menee laitumellakin pukkilaukkaa kun aamusta päästää pihalle. "Varjopuolena" että tuntuu virtaa olevan myös ajossa, kuski saa olla makuuasennossa jos meinaa hölkkävauhdeissa pysyä. Koitetaan nyt jos pidetään joka päivä valjaissa pysyiskö vähän rauhallisempana. Ei tosin stressaantuneelta mitenkään tunnu eli ihan juoksemisen ilosta tuntuu haluavan painella. Mutta starteissa ei ole hyvä jos jo lämmityksessä painelee energiavarastoja tyhjäksi. Harjoitusraveissa ensi viikolla 1.25-sarjassa katsotaan kilpailukunto, siihen mennessä pohdiskellaan kilpailuvarustus kuntoon. Startteja olisi sillekin hyvin syyskuussa ja ehkä jopa jo kuun vaihteen Turun raveissa.
Ella treenaa hyvin ja olisi tarkoitus myös harjoitusraveissa ensi viikolla taas ajaa. Siirrytään yksi sarja eteenpäin eli 1.40 olisi tarkoitus ajaa nyt. Ella on niin jotenkin helppo tapaus että sen kanssa ainut murhe on pelko "ettei vaan sattuis mitään tai kipeytyis mistään" sormet ristissä...
Irene on tehnyt perustreeniä kotona ja pääsee tällä viikolla ensimmäiselle ratareissullensa. Vauhdit tuntuis olevan sen verran kohdillansa että jos käyttäytyy radalla kauniisti voisi ajatella sen kohdalla harjoitusraveja 1.50 vauhdissa syyskuun ekoissa 5.pvä harkkareissa.
Iines ei ollut harkkareissa oma itsensä ja hieronnassa löytyi sen jälkeen jumitus vasemmasta lavasta. Seuraavalla vetoreissulla oli kiero kuin korkkiruuvi koko hevonen. Sen jälkeen on läträtty arnikaa aamuin illoin lapaan ja nyt oli tänään jo melko normaali. Vaihdoin myös y-rintaremmin suoraan, jotenkin on sellainen olo että se olis aiheuttaja. Muistelisin että keväälläkin kun oli vino oltiin ajettu vallan y-mallisella ja sitten kun ajettiin suoralla-pitkällä remmillä suoristui, silloin en kylläkään osannut yhdistää tähän. Välillä voi olla pienestä kiinni.
Junnu on saanut kasvaa laitumella koko kesän, kerran viikossa ollut valjaissa. Siihen malliin on tosin vatsakumpu pyöristynyt että tarttis varmaan alkaa ajaman taas enempi :)
Maru ja Aksu ovat tällä hetkellä molemmat taas tiineinä, maanantaina olis Marulla tarkastus ja Aksullakin ensi viikolla. Voi kun olisivat pysyneet, enää ei kuitenkaan kannata uudestaan siemennellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti