torstai 21. maaliskuuta 2013

Hyvä Hirmu!

Hirmuinen Hirmu on viimeksi ollut tositoimissa viime syksynä ja oli aika täpinöissään kun hän on päässyt taas raveihin. Lämmittelyssä esitti melkoisen hienoa ravia ja painetta oli. Molemmissa lähtöyrityksissä oli aika paljon haparointia ja tässä varsinaisessa jälkimmäisessä ekassa kurvissakin painoi aika pitkälle ulos. Mutta kun sai rytmistä kiinni tuli hienoa ravia ja loppukurvista lähti kiertämään porukan ohi heittämällä. Ja Matti sai ekan harkkarivoittonsa :) Kahden viikon päästä seuraavaksi ja pykälää kovempaan sarjaan. Koelähtövalmis laskeskelisin olevan vapunaaton raveissa, sinne Koivusen Harria alustavasti jo sovin kuskiksi. Toinen harkkarihevonen tänään oli Asta. Lähti molemmat lähtöyritykset hienosti ravilla ja sai hyvän selkäjuoksun kolmantena sisällä. Lopussa ei saanut tilaa tulla ja tuli maaliin hyvin terävänä viidentenä vaikka lopetettiin ihan juosten viim. 500m 1.18. Asta saapi mennä koelähtöön pe 5.4. Turussa. Hitillä kävivät Ville ja Ella. Ville kävi metsälenkillä parit mäkivedot ja siihen päälle suoralla vetoja. Voi kun päästäs hokeista jo eroon, tuntuu että joka lenkillä kolhasee vähän johonkin kavion reunaan. Koivusta vähän vapunaaton raveihin varailin Villellekin, siellä todella sopiva aloitussarja. Ella oli tosi hyvä. Hiitti 2100m eka kierros 1.55 ja toinen 1.50. Alkaa jo kutkuttelemaan kokeilla ensi viikolla kilpakärryjä perään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti