torstai 11. lokakuuta 2012
Taidettiin päästä säikähdyksellä
Taidettiin tosiaan päästä säikähdyksellä, siis Hirmun jalan suhteen, ollut eilen ja tänään ihan sula ja viileä eikä onnu, huh huh. Saa nyt huilata loppu viikon ja su/ma valjaisiin. Kylmäystä, kylmäystä jatketaan.
Eilen oli Lola viimeistelyssä, Anna hoidellut nyt ratsastelut. Oli ollut oikein pirteä ja helpolla ravilla (aiemmin ratsain aina alkuun hakenut rytmiä) ja tuntuu letkeältä ja iloiselta. Huomenna Matti pääsee harjottelemaan lounareihin autolähtöä :). Ja sivullisille ja kaikenmaailmanmarjoille selvennyksenä että Lolalta ei menestystä vaadita vaan se on hankittu nimenomaan sitä varten että Matti saa harjoitella kilvanajoa. Muita hevosia oikeissa starteissa ajaa vielä ammattikuskit.
Iines ollut kotona tällä viikolla valjaissa ma+ke, eilen ottaneet oikein pätkääkin. Kotona nyt sen verran hyvät ajopaikat että tuskin Iinestä radalle ennen ensi torstain harkkareita viedäänkään. Ens torstaina harkkareissa siis Iines ja mukaan lähtee Tiina jolle tulee hiittikaveriksi toinen 3v ennen harkkareita. Tiina ollut myös ma+ke valjaissa, hyvällä ravilla mutta laiska, saa pyydellä. Saas nähdä onko radalla eri meininki.
Lauantaina tulleet kaks 1v sh-tammavarsaa Tuittu ja Junnu ovat tänään eka kertaa valjaissa, ohjasajetaan ensin uusissa paikoissa. Viikonloppuna sitten kärryt perään jos ovat tänään viisaasti. Ovat molemmat jo ajettuja, toinen viisaampi kuulemma kuin toinen. Ella saa tänään kärryt peräänsä, Ellan treeniohjelma 3 krt/vkossa, suokkivarsat 2x vkossa. Junnu ja Tuittu on ilmotettu myös Turun näyttelyihin 23.10., vois ajaa samalla reisulla radallakin.
Ville tänään valjaissa, kävelyä tämä viikko varmuuden vuoksi vaikka jalka näyttää ja tuntuu hyvältä ja orhiissa on virtaa sunnuntain jäliltä. Ens viikolla taas hiitit ja harkkareihin 1.11. Jos silloin Ok ilmo 9.11. Tku koelähtöön.
Olenkin odotellkut koska tämä sade ja kura tuo syysflunssan, no ny se tuli. Onneksi on Anna hommissa tekemässä tallihommat ja Pirkko pitää tunnit, pitää itse vaan rämpiä Villen ja varsojen ajoon. Nyt filtin alla alveja...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti