maanantai 13. elokuuta 2012
Kurkkutuki, tuntuis toimivan
Sunnuntaina oltiin illalla orhiitten kanssa hiitillä. Matti sai ajaa pitkästä aikaa Villenkin, halusin nähdä sivusta miltä juoksu näyttää. Villellä ei ollut hirveästi juoksuhaluja, kiemurteli ja tunki ulospäin. Olikohan vika kuskissa vai hevosessa? Ei kait veikkaan että vika oli siinä että ollaan ajettu viime kerrat porukassa eikä nyt vaan kiinnostanut yksin jolkottelu. Hirmulla viritettiin sekki kiinni parin kuukauden tauon jälkeen, lisäksi kokeiltiin kurkkutukea. Tuntui alkuun ettei osaa ollenkaan ravata enää, hyppeli laukalle kun pyysi 1.50 alle vauhtia :D Sitten kun sai rytmistä kiinni meni tosi napakkaa ravia, ollaan selvästi päästy viime startista askel eteenpäin. Kurkkutuen kokeilua jatketaan, paremmin sen tehosta kertoo sitten harkkarit ja startit. Hirmun säkäkorkeutta mitattiin joku päivä tuossa, oli jo noin 167cm, hups että poika on kasvanut taas. On käyttäytynytkin pitkän aikaa aikuismaisemmin jos ei valjaissa satunnaisia pöllöilyjä ja pressun hajottamisia lasketa. Kommia otus.
Tänään valjaissa Tiina ja Ville kun vaan saan tän aamupalan alas. Vähän pitää vielä hehkuttaa sitä Prinsessa-tammaa. Hypättiin sunnuntaina AuRaMa estemestaruuksissa ja tamma toi mestaruuden kotiin, aivan mahtava tapaus tää hevonen :) Romeokin oli eilen ekaa kertaa tuntihommissa, pelas tosi hienosti, selvästi nautti kun oli laidunkavereiden kanssa porukassa töissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti