maanantai 13. helmikuuta 2012

Haljenneita sormia ja naulan lävistämiä peukaloita

Ensin Matilla tuli töissä melkonen vekki keskisormeen, sitä hoideltiin ja laastaroitiin. Seuraavana päivänä varsan kengityksessä peukkulihas kengitysnaulasta läpi. No sitten seuraavana päivänä mulla radalla keskisormi halki  kun piti tunkea käsi Villen suuhun. Halkiaakohan seuraavaksi jommankumman pää?

Molemmat kolmivuotikkaat ilmottelin äsken harkkareihin. Cayennen sarjassa oli vasta muutama mutta Villen sarjassa jo kymmenen. Eilen ajettiin ratahiitti molemmilla torstaita varten. Ville oli jotain melskannut edellisenä päivänä tarhassa, toisesta poskesta nahat rullalla. Tuntui ajossakin että jotain outoa oli jossain kohtaa kropassa, lämmittelyssä kierroksen aikana aina muutaman kerran harppas toisella etusella semmosen hassun harppauksen. Sekki kiinni ja oikeeseen suuntaan hitaammassa vauhdissa painaa leuka vääränä ja pyrkii välillä ulos päin, kolmas kierros kovassa vauhdissa tosi hyvä ja suora.Hmmm. Katselin vielä tänään kaikki jalat taivutusten kera läpi, ei siellä mitään missään ole. Varmaankin tarhassa riekkunut ja joku lihas kiristänyt ennen kuin lämmennyt ja vertynyt kunnolla. Ilmottelin harkkareihin mutta ajan nyt kotona vielä ennen, katsotaan onko palautunut normaalisti. Oliskin jotenkin tyypillistä, just perjantaina Jannelle soittelin ja kehuin kun Ville on nyt niin hyvällä mallilla ja starttivalmis niin kaipa nyt joku paikka alkaa krenkkaamaan...

Cayenne oli hiitissä hyvä mutta laiska. Joku on hävittänyt meidän piiskan, Cayennestä huomas heti ettei ollu piiska mukana, katteli vaan ja pyöritteli korviaan. Ei sitä piiskaa käyttääkään tarvii, riittää että on mukana ja näkevät silmäkulmastaan ;)

Olin itse viime viikolla ekaa kertaa leikkauksen jälkeen selässä ja tänään ajattelin mennä oikeen tunnille mukaan ratsastelemaan. Josko vaikka kunto palais takaskin joskus. Seuraavaksi olisikin projektina kaikkien poikien satulaan totutus :D, apuvoimia otetaan mielellään vastaan! Heidi kävikin jo Hempan selässä, sitä pitääkin nyt heti ruveta työstämään kun kävelykuurilla, noilla muilla ei niin kiire. Kerkeis Hempalla vielä hankikahlailuille selästä käsin tänä talvena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti