perjantai 28. helmikuuta 2014
Hirmuiselle hieno 2. sija!
torstai 20. helmikuuta 2014
Team Hirmulle sydämentykytyksiä ensi perjantaille, myös Sinna ja Ville viivalle
Harkkaraveilua
Harkkaraveissa käytiin pitkästä aikaa, alkaa hevoset pikkuhiljaa tulemaan startteihin päin ja valmiutta kokeillaan ensin harjoitusraveissa. Jere oli ensimmäisissä harkkaraveissa ja eihän se ole vasta kun kerran ollut ratahiitilläkin. Siihen nähden kelposesti juoksi vaikka yksi laukka tuli alussa. Vielä lisää rutiinia niin hyvää tulee. Ella oli jo lämmittelyssä todella vahvan oloinen, menohaluja piisaa ja ravi kulkee. Itse 1.30 lähtö oli mielenkiintoinen kun siinä oli 8 muutakin kolmevuotiasta. Ella pääsi hyvään paikkaan pari jonossa toiseen ulos ja juoksi siinä koko matkan kunnes viimeisessä kurvissa työntyi niin pahasti ulospäin että sekosi askelissaan. Väsymisestä ei johtunut koska tuli sen jälkeen vielä tosi kovaa. On tehnyt sitä ennenkin, myös viime ratahiitillä kun juoksi yksin. Ei mitään ongelmaa muuten kurvien juoksemisessa mutta siinä viimeisessä kurvissa koittaa vahvasti kääntyä ulos. Pitää ottaa pari kolmentonnin hiittiä ja katsoa miten se vaikuttaa. Ja murphylappua voisi kokeilla. Muuten alkaa olemaan starttivalmis sitten kun sopivia sarjoja löytyy, harkkarit taas parin viikon päästä. Kovapäinen tamma, oli pesulle mentäessäkin vielä sen verran menoillaan että jouduin laittamaan narua suuhun... Sinna oli vielä kilpasarjassa ja tuntuu vaan parantavan. Avas kärkeen eikä muita tullut missään vaiheessa edes kokeilemaan lähellekään. Huomenna ilmoitellaan se starttiin kuin myös Ville ja Hirmu.
tiistai 18. helmikuuta 2014
Huikeen hyvää esitystä
Odotettu paha laukka tuli Hirmulle lähdöstä tuolta hankalalta vitosradalta ja mä sanoinkin tiimiläisille että tuolta ei saada enää edes porukkaa kiinni. Mutta poikahan otti porukan kiinni ja vielä ohittikin muutaman lopussa ja jäi vielä toisen selkään puhdeissa. Maalin jälkeenkin oli vielä meno päällä :). Ravas hyvällä tyylillä nyt kurvitkin, kengitysmuutos näytti onnistuneen. Sai jopa vimoset rahatkin. Jokohan tän kanssa palaset loksahtelis kohilleen ja omistajien kärsivällisyys palkittas.
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Ahkeraa treenausta, hampaiden lähtöä ja vaihteeksi lähtörata 5
perjantai 7. helmikuuta 2014
Ok +
Vaikkei tullut rahasijoja niin kyllä nyt voi jo vähän huokaista ja hengittää. Hevoset tuntuu viimein terveiltä. Positiivisia asioita oli paljon. 1. Kumpikin sai hyväksytyn tuloksen 2. Molemmat lähti hyvin vaikka lähtöpaikat sysimustat 3. Villellä jalka tuntuu paremmalta kuin vuoteen 4. Hirmu teki parhaimman aikansa vuoteen vaikka laukkasi kerran 5. Kumpikin hevonen iloinen eikä kumpikaan puhallellut lähdön jälkeen-> voin uskoa että tallin hevoset viimein terveitä. Ville olisi taistellut ihan sijoista jollei olisi toinen takakenkä irronnut, nyt voi hyvillä mielin katsoa seuraavaa starttia jonne voi jo laittaa tavoitteitakin nyt kun sai startin alle. Molemmat täytti tavotteensa tälle päivälle kun saivat hyväksytyn juoksun merkinnän.