maanantai 31. joulukuuta 2012
Suunnitelmia
Liito Rols
Ella Boko
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
perjantai 28. joulukuuta 2012
Koelähtöreissu Forssassa
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Vermon valot nähty
Pahoittelut suttuisesta kuvasta. Lainasin isältä oikean kamerankin mikä tietty jäi kotiin....
Juoksun kulku ei meitä suosinut. Ville lähti hyvin ekan autolähtönsä, Lindroos haki paikkaa toisena ulkona. Muuten hyvä mutta selkä hyppäs laukalle... Kuolemanpaikalla mentiin eikä lopussa riittänyt enää paukkuja kovan avauksen jälkeen. Myös piikkihevonen hyytyi, villen taakse vielä. Raskas keli ja kova avaus, takaa oli hyvä tulla. Toki uusi ennätys taas villelle kirjattiin, mutta kyllä orhii puhalteli startin jälkeen, oikeestaan ekaa kertaa.
maanantai 24. joulukuuta 2012
Oikein hyvää joulua
Toivotamme oikein rauhallista joulun aikaa ja kiitämme kaikkia asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja ystäviämme kuluneesta vuodesta! Tv. Helena, Matti, Jesse sekä muu lauma
lauantai 22. joulukuuta 2012
Hirmuinen Hirmu
Näyttäs että selvittiin säikähdyksellä. Poika ei onnu enää, pääsi tänään eka kertaa karsinalevon jälkeen tarhaan. Oli melkosen tyytyväinen :-)
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Tuulta ja tuiskua
Villen startti näytti hyvältä viimeselle takasuoralle, viidenneltä paikalta hyppäs laukalle. Lähti hienosti ja nousi hyville paikoille takamatkasta huolimatta. Kuski meinasi että liian vähän pitoa, pitää vaihdella vielä pidemmät hokit Vermoon.
Astan kanssa juur ajellaa kotia kohti Vorssan harkkareista. Matti ajoi 1.35 sarjassa, 1.30,4 meni helposti pyytelemättä. Ajetaan vielä toiset harkkarit alkuvuodesta ja sitten kokeeseen. Napakkaravinen tamma.
Lolan piti tulla mukaan mutta nyt sitten sillä vej yläosassa tälli tms, turvottaa...
maanantai 17. joulukuuta 2012
Ajokelit, autolla siis, sywältä...
Tänään pakko tehdä kaks ratareissua vaikka tonne teille ei mielellään traikun kanssa lähtis. Lunta, tuiskua ja jäätä...
Ekat ajettu. Asta meillä eka kertaa ratareissulla. Oikein viisas ehkä vähän alkutiedoista poiketen ;-) Rataa ei ollut aurattu, silti pisteli oikein napakasti. Keskiviikkona Forssaan harkkareihin 1.35 sarjaan. Lola lähtee kaveriksi 1.30:een.
Ella oli kaverina radalla. GPS: matkan mitta 4600m, huippunopeus 2.17, tuota vauhtia meni ihan puolen kierroksen matkoja. Kaunista ravia pisteli lumesta huolimatta. Tästä saattaa tulla ihan kelpo peli :-) Ella kuvassa.
Kotia kun päästään keretään käymään kaffella ja pakkaamaan Ville kyytiin. Eka lähtö Turussa, taas saa jännittää :-) Seuraavaks pitää mennä katsomaan Hippoksen sivuille pääsikö Ville mukaan tapaninpäiväksi Vermoon, ois 3- vuotiaiden pikkusarja ihan hyvällä 1200e palkinnolla...
torstai 13. joulukuuta 2012
Pitkä tauko Cayennelle
Otj polvi revähtänyt pahasti. Turvotus niin paha ettei vahinkojen vakavuutta pysty varmasti arvioimaan. Kahdessa viikossa pitäisi olla parempi, muuten saa huolestua oikeesti. Perhanan perhana, juur kun tuntui niin hyvältä, tammikuuhun kateltiin jo lähtöäkin.
Olihan tää vähän odotettavis, siihen malliin riehuu tarhassa...
Harkkareiden sijaan klinikalla...
Cayenne ontui tiistaina sisään tuotaessa ja sen jälkeen pahentunut koko ajan, hyvä että suostui aamusta tulemaan karsinasta ulos. Ensin epäiltiin kaviopaisetta, kenkä pois, vuolua, betadinehaudetta... Mutta nyt tänään polvi kuin jalkapallo, vika taitaakin olla ylempänä, siis otj. Juur parastaikaa Matin kanssa röntgenissä, mä oottelen ulkopuolella.
Ella ja Ville oli aamusta ajossa, molemmat Ok. Ville juoksee maanantaina Turussa.
lauantai 8. joulukuuta 2012
Onnellinen ravi-ilta
Pikkunen Ines hienosti opetuslähdöstä läpi, toinen 1000m pysyi hienosti 1.27 vauhdissa. Koivusen kommentti lähdön jälkeen oikein positiivinen. Kuvassa Ines ennen lähtöä.
Ja Ville <3. Avausstartissaan upeasti neljäs, mahtavaa!
perjantai 7. joulukuuta 2012
Jännittää
Huominen jännittää... Villellä kilpauran avausstartti ja Ineksellä opetuslähtö. Koivusen Harri ajaa molemmat.
Tänään vaihtelin Villelle tuoreet nastat alle, Matti kävi ajamassa viimeistelyt. Ines viimeisteltiin jo eilen. Sillä oli muuten vasemmalla puolella piikkejä purukalustossa, maanantaina Taimen hoiteli. Tänään valjaissa oli myös ykköset Ella ja Junnu sekä Hirmu. Kuvassa Ella. Hirmu on sen verran napakan oloinen että saapi mennä Turun harkkareihin ens torstaina. Tällä viikolla ravilauma sai uuden vahvistuksen 5v lv-tamma Astrid Jarista. On myöhään opetettu kun makoillut valjaissa varsana, nyt koelähtökunnossa. Ei kuulemma siedä mitään ylimääräsiä varusteita kuten sekkiä, suojia... Erikoinen tapaus, mutta ihan kiltti ollut perushoitotoimenpiteissä ainakin nää ekat päivät täällä.
Huomenna täällä ensi kertaa valjaisiin.